29.08.2020
Lastensuojelussa on kysymys lasten hyvinvoinnin ja suotuisan kehityksen turvaamisesta. Kuitenkin säännöllisesti saamme lukea erityisesti ylimpien oikeusvalvojien suorittamista tarkastuksista lastensuojeluyksikköihin, joista paljastuu nöyryyttäviä kasvatuskeinoja, henkistä ja fyysistä alistamista, virikkeetöntä kasvuympäristöä ja…
02.09.2020
Miina Sillanpää on kansalaisvaikuttajana, laajasti yhteistyössä muiden kanssa, onnistunut aikanaan luomaan monipuolisesti hyvän elämän edellytyksiä haavoittuvissa oloissa eläneille. 1980-90-luvun vaihteessa opiskelin sosiaalipolitiikkaa Kuopion yliopistossa. Ostin postimerkkejä, ja sain postimerkin Miina…
23.10.2020
Tampereen yliopiston työelämäprofessori Elli Aaltonen ja Ensikodin toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila kirjoittavat, miten on vähennettävä korona-ajan tuottamaa riskiä lapsille ja nuorille. Julkaistu useissa sanomalehdissä 5/2020 Lasten ja nuorten tippuminen koronakuiluun estettävä…