Hyppää sisältöön

Vauvaperheiden terapeuttiset avopalvelut (Auvo)

Päivä-Ensikoti (maksutonta toimintaa)

Lemunkuja 3, Helsinki

• Terapeuttista ja vakauttavaa ryhmähoitoa.
• Keskiössä kiintymyssuhteen vahvistaminen ja vuorovaikutuksen tukeminen.
• Taustalla eriasteiset mielenterveysongelmat, traumahistoria, arjen toimimattomuus ja uupumus.
• Työskentelyn voi aloittaa jo odotusaikana.
• Isille ja vauvoille oma iltaryhmä.

Päivä-Ensikodissa erityistä tukea tarvitsevat vauvaperheet, jotka ovat julkisten palveluiden katveessa, saavat apua. Tavoitteemme on, että näiden perheiden toimijuus, osallisuus ja toimintakyky kasvavat. Suljettu vertaistuellinen ryhmä (kaksi ryhmäprosessia vuodessa, helmi-elokuu, elo-tammikuu) luo yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta ja mahdollistaa hoidollisen suhteen työntekijöihin. Toiminnassa on lasten ja vanhempien yhteisiä ryhmiä sekä molemmille erikseen omat ryhmät. Yhteisellä ruokailulla työstetään ohjaajien ja vertaistuen avulla ruokailuun ja syömiseen liittyviä haasteita ja vaikeitakin aikuisten ja lasten säätely- ja syömishäiriöitä. Vanhempien ja lasten yhteiset kiintymyssuhteen ja vuorovaikutuksen tuen ryhmät, vanhempien keskusteluryhmät ja samanaikaiset vauvojen uni- ja hoivaryhmät kuuluvat Päivä-Ensikodin rakenteeseen.

Vanhempien ja lasten yhteisissä kiintymyssuhteen ja vuorovaikutuksen tuen ryhmissä käytämme näyttöön perustuvia varhaisen vuorovaikutuksen menetelmiä, kuten Theraplay ja Hoivaa ja leiki (HoiLei), jotka ovat erityisesti vauva- ja pikkulapsivaiheen kehitystä tukevia ja korjaavia sekä rytmiä tukevia menetelmiä. Jokaisella perheellä on mahdollisuus ADBB-menetelmän käyttöön, jossa arvioimme 2-24 kuukautisten lasten sosiaalisen vetäytymisen riskiä. Vanhempi saa tukea, mitä arvio tuokaan näkyviin.

Päivä-Ensikodin ryhmään mahtuu 4-5 vauvaperhettä ja se kokoontuu Ensi-Kodin tiellä Helsingissä torstaisin klo 9.30-13.30. Näiden perheiden isät/toiset vanhemmat kokoontuvat kerran kuussa isäiltaan maanantaisin klo 16-19.

Emme tee perheitä kirjaamista, vaan perhe voi osallistua myös anonyymisti. Kaikkien perheiden kanssa käytetään toiminnan vaikuttavuuden arvioinnissa palautetietoista hoitoa, FIT:ä, johon työryhmällä on säännönmukainen työnohjaus.

Päivä-Ensikodissa on kehitetty ryhmämuotoista kuntoutusta useita vuosia. Päiväryhmätoiminta on ehkäisevää ja varhaisesti korjaavaa kehityksellistä mielenterveystyötä, jolla voidaan katkaista kiintymyshäiriöiden ja niihin pohjautuvien sosiaalisen pahoinvoinnin, päihdeongelmien ja mielenterveysongelmien ylisukupolvinen siirtyminen. Sekä teoreettisesti että käytännöllisesti laaja-alaisen lähestymistapansa vuoksi Päivä-Ensikoti pystyy auttamaan sellaisiakin perheitä, jotka eivät pystyisi hyötymään erikoissairaanhoidon vauvaperhetyöstä tai tavanomaisesta hyvästä sosiaalityön tuetusta vertaisryhmätoiminnasta. Menetelmällisen erityisosaamisen lisäksi ryhmäkuntoutuksen vaikuttavuus perustuu pitkiin asiakastyön prosesseihin. Teoreettisena taustana ovat mm. kiintymyssuhde-, trauma- ja mentalisaatioteoria.