Hyppää sisältöön

Minun perheen kuntoutuksesta Pesässä

Aloitin ollessani 7:llä kuukaudella raskaana. Hoito olisi voitu aloittaa aikaisemmin, mutta hyvä näinkin. Kestää pitkään tutustua työntekijöihin ja muihin asiakkaisiin ja saada hyvä luottamussuhde. Olen siksi onnellinen, että sain jatkaa kuntoutusta pitkään tutussa ja turvallisessa paikassa. Joka käynnillä oli tarjolla ruoka- sekä leikki- ja keskustelutuokio. Perhekohtaisten tapaamisten lisäksi oli muskaria, askartelua, sosemaalausta ja retkiä erilaisiin paikkoihin, mihin ei olisi muuten ollut varaa. Pesässä on myös kierrätyspiste, josta löytää välillä jotain kivaa.

Olen pysynyt päihteettömänä koko hoidon ajan ja sen jälkeen myös. Minulle ja lapselleni hoito on ollut todella hyvä. Olen saanut ihan uutta tietoa ja taitoja. Minua on tuettu, kun on ollut tarvetta. Myös ystäviä olen saanut Pesästä. Theraplay-hoito on ollut hauskaa, josta lapseni tykkäsi todella paljon. Saimme kokea yhdessä hienoja hetkiä. Arvostan työntekijöiden sinnikkyyttä.

Asia mistä haluan erityisesti mainita, on se, että jatkuva pelko hoidon loppumisesta oli kamalaa. Maksusitoumukset pitäisi olla vähintään vuosi kerrallaan. Kriisitilanteissa apu pitäisi olla nopeampaa. Hoito on hyvää ja voin suositella sitä todella paljon.

Hoitojen tulee olla tarpeeksi pitkiä. Minulla tutustumiseen meni puoli vuotta. Kuntoutus pitäisi olla vähintään vuoden pituinen. Ja oli tosi raskasta, kun maksusitoumuksen jatko oli niin usein epävarma. Raskausajan hoidossa saa kaksi yhden hinnalla.

Pesän kuntoutuksessa ollut äiti

24.11.2020
Raskaana ollessani jäin parisuhteessani yksin. Odotin esikoistani. Mietin silloin, miten tulen kestämään raskauteni lopun, synnytyksen ja äitiyden. Olin henkisesti umpisolmussa tilanteeni ja tunteitteni kanssa. Pelkäsin masentuvani silloin tai viimeistään synnytykseni…
10.09.2020
Vauvan syntymän jälkeen elämäntilanteeni oli haastava ja sain apua ensikodista, kun vauva oli 3 kk. Siellä opeteltiin aivan uusi päivärytmi. Ensin keskityttiin vauvan rytmeihin, sitten ne lisättiin minullekin. Rytmit auttoivat…
10.09.2020
Otin yhteyttä ensikotiin ja sain oman doulan. Onhan tilanne kuitenkin ensikertalaiselle niin outo ja jännittävä, pelottavakin – halusin jonkun asiasta paljon tietävän turvan ja tuen mukaani. Tapasimme doulan kanssa kaksi…
10.09.2020
Elämäni oli vuoristorataa, elin sekavaa elämää ja olin ihan hukassa. Kun esikoiseni syntyi, ajattelin kuinka hienoa on olla äiti. Lapsi oli lastenhoitajien hoivissa ja itse tein vuorotyötä. Vapaa-ajat join ja…
10.09.2020
Oon ihanan 2,5 vuotiaan tytön yksinhuoltajaäiti. Oon myös entinen päihteiden käyttäjä, sekakäyttäjä, alkoholin väärinkäyttäjä, addikti - ja nyt ollut raittiina noin 4 vuotta. 8 vuotta käytin päivittäin. Tästä ajasta puolet…
10.09.2020
Tapasin jokin aika sitten kauppareissullani Lions Clubin jäseniä, jotka keräsivät lahjoituksia Ensikodille. Juttelin siinä hetken, ja kerroin olleeni itsekin esikoiseni kanssa Vallilan ensikodissa. Tästä sainkin ajatuksen laittaa teille kiitoksen, ja…