Hyppää sisältöön

Rekry

Helsingin ensikoti ry on innostava työ- ja harjoittelupaikka. Teemme yhdistyksessä tärkeää työtä vauva- ja pikkulapsiperheiden parissa. Kehitämme toimintaamme asiakastyön antaman kokemuksen ja tiedon pohjalta. Helsingin ensikodissa jokaisella on mahdollisuus kehittää ja oppia! Avoimet työpaikat ja hakuohjeet tulevat julkisiksi viimeistään kaksi viikkoa ennen hakuajan umpeutumista. Tule tekemään työtä tärkeän asian puolesta!

Avoimet paikat:
Helsingin ensikodin kaikissa yksiköissä ja erityisesti ympärivuorokautisissa yksiköissä tarvitaan aika ajoin lyhytaikaisia sijaisia. Lisäksi kevään, kesän ja talven loma-aikoina on avoinna useampien viikkojen sijaisuuksia. Sijaiselta edellytetään lähtökohtaisesti loppuvaiheessa olevia AMK-tasoisia…
Helsingin ensikodin kaikkiin yksiköihin otetaan uusia harjoittelijoita syys- ja kevätkausille. Harjoittelijoiden opintojen tulee olla vähintään AMK-tasoisia ja loppuvaiheessa. Harjoittelun tulee kestää vähintään 7 viikkoa. Harjoittelujaksoja voi yhdistää yhden pidemmän harjoittelun…