Hyppää sisältöön

Uutiset

02.12.2020
Helsingin ensikotiyhdistys on ollut mukana kirjoittamassa NEA naiserityisyys asunnottomuustyössä -hankkeen julkaisemaa artikkelikokoelmaa, joka kokoaa yhteen naiserityisen asunnottomuustyön hyviä käytäntöjä. Julkaisun kirjoittamiseen ovat osallistuneet kaikki hankkeen työntekijät ja mukana olevat organisaatiot.…
25.09.2020
Entinen lapsiasiavaltuutettu, Helsingin ensikodin toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila vetoaa päättäjiin, viranomaisiin ja kansalaisiin, että heräämme ymmärtämään tuhansien vauvojen hyvinvoinnin ja terveyden olevan vaarassa korona-ajasta johtuen. - Havainnoit palveluista ja tiedonkeruista osoittavat,…
15.08.2020
Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila esittää, että työnantajat harkitsevat työntekijöidensä alle 10-vuotiaiden lasten koronatestauksen mahdollistamista. - Nähtävissä on, että päiväkodeista ja kouluista kotiutetaan matalalla kynnyksellä lapsia, joilla on vähäisiäkin koronaoireita. Syksyn tullessa…
13.06.2020
Helsingin ensikoti ry on käynnistänyt lorujen ja satujen keräämisen suomalaisilta. - Kannustamme suomalaisia näinä erikoisina korona-aikoina kirjoittamaan loruja ja satuja. Sadut avaavat meille ikkunan mielikuvitukseen, niiden avulla käsittelemme vaikeitakin asioita…
18.02.2020
Helsingin ensikoti ry:n toiminnanjohtaja, ent. lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila: ”Suomen vastaanotettava lapset Kreikan pakolaisleireiltä” Toiminnanjohtaja, ent. lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii Suomen hallitusta käynnistämään toimenpiteet lasten vastaanottamiseksi Kreikassa olevilta pakolaisleireiltä. – Vuonna…